Viime viikon kuulumisia ja miehekäs rakkausaforismi

Kävimme alkuviikosta vanhempieni luona ilmeisesti täyshoitohotellissa. Meillä kun vesi haetaan pääsääntöisesti kylältä kymmenen litran tonkilla, käytetään sadevettä ja omasta kaivosta silloin kun siellä vettä on, ostimme vanhanaikaisen pulsaattoripesukoneen, jotta saamme pyykit pestyä. Se ei kuitenkaan ole vielä käytössä, joten kysyin äidiltäni, saammeko ottaa vähän pyykkiä mukaan pestäväksi heillä. Vähän pyykkiä olikin samanlainen asia kuin pieni kuorma tavaraa. Sitä oli. Paljon. Sanoin äidilleni, että hoidamme pyykkivuoremme kyllä itse jos saamme vain lainata heidän konettaan. En ehtinyt kissaa sanoa kun äiti oli jo ladannut pesukoneen täyteen ja ennen kuin ehdin edes ajatella, että otan kuivat pyykit pois narulta, ne olivatkin jo ilmestyneet minun vanhaan huoneeseeni viikattuna siisteihin pinoihin. Jossain vaiheessa äitini kysyi minulta, haluanko vaatteet silitettyinä. Huh, palvelu pelaa ilmeisesti, vaikka tytär onkin jo ainakin omasta mielestään aikuinen. Vähän jopa nolotti kun äitini mukisematta pesi pyykkimme, laittoi kuivumaan ja viikkasi. Yritin sanoa, että ei hänen tarvitse, mutta sain vastaukseksi vain, että "No mutta kun mä niin tykkään kun saan vähä häärätä." Isäni lahjoi minua taskulampulla ja ostalampulla kun menin sanomaan, että yhtenä iltana oli niin pimeää töihin lähtiessäni, että en löytänyt edes autoani pihasta. Otsalamppu olikin mallia "Tällä valaisee koko pitäjän ja puolet naapuripitäjästä." Varmasti kiitän isääni talven pimeinä iltoina kun pitäisi hakea puita pilkkopimeässä.

Kävimme kyläilemässä myös molempien isovanhempieni luona ja totesin, että Retku on kyllä yhden sortin mummonhurmaaja. Välillä mietin, että minua ei välttämättä olisi edes tarvittu mukaan, sillä Retku sopi mummojeni ja pappojeni kanssa omatoimisesti, milloin menemme seuraavan kerran kylään ja vaihtoi kuulumisia kuin olisi tuntenut heidät aina, vaikka todellisuudessa hän on nähnyt heitä vasta muutamia kertoja. Toisen pappani kanssa Retku käpisteli kaikki papan metsästysaseet läpi ja heidän jutellessaan ihan pystyin näkemään, miten kuvitteelliset hylsyt lentelivät kun he pääsivät vauhtiin. Olen myös huomannut, että Retku ja toinen mummoni ovat korviaan myöten rakastuneita toisiinsa. Kumpikin kehuu minulle toista minkä ehtii. Retku sanoi joskus, että mummoni on juuri sellainen mummo kuin kaikilla pitäisi olla ja että nyt Retku ymmärtää, miksi minä ja minun äitini olemme pelkkää sydäntä. Mummoni taas sanoo Retkusta, että hän on löytö, suloinen, miellyttävä ja ihmettelee, missä minä olen pitänyt Retkua piilossa ja enhän meinannut päästää tuollaista aarretta karkuun. Mummo, en aio päästää, lupaan sen!

Teen töitä lähinnä viikonloppuöisin tunnin ajomatkan päässä olevassa isommassa kaupungissa. Eilen heräsin aikaisin aamulla ja yritin myöhemmin tuloksetta ottaa päiväunia, että jaksaisin töissä seuraavan yön, ja ajaa vielä töiden jälkeen kotiinkin. Pyörin ja hyörin yli neljä tuntia eikä uni tullut, joten vähän kiukkuisena nousin ylös ja aloin valmistautumaan töihin. Retku keitti minulle kahvia ja teki leivät, että saisin syödä ja jaksaisin töissä. Hän myös kysyi, haluanko saunaan kun tulen töistä aamulla. Ihmettelin, että Retkuhan nukkuu umpiunessa kun tulen kotiin. Hän ilmoitti laittavansa herätyskellon soimaan aamuyöllä ja ryhtyvänsä lämmittämään puusaunaa, jotta se olisi valmis kun olen kotona. Mietin itsekseni, että ei minun kyllä kovin vaikeaa ole pitää mummolleni antamaa lupausta. Kuka muka tuollaisesta aarteesta haluaisi luopuakaan? Hymyilin koko tunnin ajomatkan töihin ja vielä koko yön töissä. Taputtelin itseäni olkapäälle ja mietin, mitä ihmettä olen tehnyt, että minulla tuollainen Retku on.

Teimme eilen Retkun kanssa pihahommia, joita emme ole ehtineet saaneet aikaiseksi tehdä aikaisemmin. Kannoimme ympäriämpäri tonttia löytynyttä puuroskaa samaan kasaan ja poltimme kasan. Seurailin vierestä kun Retku teki klapeja, jonka jälkeen minä heittelin klapit puuvajaan. Kirveen heiluttelu näytti todella helpolta. En ole oikeastaan koskaan aiemmin koskenut kirveeseen muuta kuin lähinnä siirtänyt sellaisen paikasta toiseen. Olin ihan varma, että se sujuisi minultakin kuin vettä vain. Tietenkin, miksei muka sujuisi? Pyysin Retkulta, että hän antaisi minunkin kokeilla ja neuvoisi, miten homma sujuu. Retku etsi minulle oksattoman, täysin kuivan puupöllin, joka minun tulisi halkaista, neuvoi minua, miten täytyy seistä, kuinka kaukana ja missä asennossa. Sen jälkeen hän opetti minulle oikeanlaisen lyönnin ja antoi pari vinkkiä, miten sellaisen pöllin saa halki. Ja minä yritin. Ja yritin. Ja yritin. Ihmettelin jo, että onkohan tässä kirveessä jotain vikaa, sillä en voinut uskoa, että se ei ole niin helppoa kuin miltä se näyttää. Noin kahdenkymmenen hyvin tähdätyn (?) osuman jälkeen sain kuin sainkin pöllin halki ja hihkuin riemusta. Olin onnistunut vain kerran lyömään ohi, jolloin kirves heilahti jalkojeni välistä. Pääni päällä välähti lamppu: *dingdingding* ai tämän takia pitää seistä aika leveässä haara-asennossa! Elämäni ensimmäisen jotenkuten onnistuneen klapinteon jälkeen siirryin hyvin vaatimattomana ihmisenä ollenkaan itseäni kehumatta ja ylistämättä omalle paikalleni heittelemään Retkun tekemät kalpit vajaan ja jatkoin Retkun ähertämisen seurailemista. Jossain vaiheessa Retku otti työn alle todella oksaisen mäntypöllin. Aikansa siinä äherrettyään ja puhistuaan Retku sihisi hampaidensa välistä: "Mikään ei ole vahvempaa kuin tosirakkaus. Paitsi männynoksa. Ja Apache-helikopteri."