Nyt on vihoviimeisetkin tavarat tyhjennetty yksiöstä ja jokainen tavara on paikoillaan punaisessa tuvassa. Viime tekstissä mainitsemani pieni kuorma tavaraa, joka menee vanhemmilleni säilytykseen osoittautuikin ei-niin-pieneksi. Kaikki on kai suhteellista, mutta en välttämättä kutsuisi pieneksi kuormaksi sitä, että vanhempani ajelivat kotiinsa mukanaan suuri kolmimetrinen peräkärry ja farmariauto täynnä tavaraa. Mistä sitä oikein kertyy? Kuka sitä on kaappeihini tunkenut? Mitä ihmettä minä olin kuvitellut tekeväni esimerkiksi hotellin pienellä palasaippualla? Jotain ilmeisesti, sillä sellaisiakin löytyi laatikoista. Kylpyhuoneen kaapit olivat täynnä shampoopulloja ja suihkusaippuoita, joissa oli jäljellä pieni tippa purkin pohjalla. Pula-aikaanko minä olin varautunut? Nyt kaikki on kuitenkin tyhjennetty ja lajiteltu ja oikeissa osoitteissa.
Tein äitini kanssa loppusiivouksen asunnossa ja sen jälkeen jäin hetkeksi yksin ihmettelemään tyhjyyttä. Kävin pikakelauksella läpi kaikkea, mitä asunnossa oli tapahtunut, hyviä ja huonoja asioita. Pieni haikeus tuli kaihertamaan jonnekin silmännurkkien tienoille. Minulla on taipumusta olla joissakin asioissa hieman tunteikas, joten kun suljin tyhjän asunnon oven takanani ja pudotin avaimen postiluukusta sisään, ajattelin, että yksi ovi sulkeutuu ja yksi vaihe elämässä päättyy. Käännyin rappukäytävässä ympäri ja jatkoin mielessäni ajatusta, että ovi on suljettu ja nyt käännetään katse toiseen suuntaan.
Tällä viikolla (, jota Retku kutsuu punaisen tuvan intensiivikurssiksi) olen totutellut arkirutiineihin. Niitä onkin hurjasti enemmän kuin pienessä kerrostaloyksiössä! Jokainen aamu on alkanut sillä, että olen tehnyt puuhellaan tulet ja lämmittänyt tiskivedet isossa kattilassa hellan päällä. Pihassa on kyllä kaivo, mutta veden määrä siinä on luonnollisestikin riippuvainen sateen määrästä, ja koska haemme joka tapauksessa kylältä puhdasta juomavettä, sitä haetaan kerralla niin paljon, että sitä voi käyttää kaikkeen muuhunkin. Iltaisin minä olen lukenut kirjoja (haimme eilen myös molemmille kirjastokortit!) ja Retku on pelannut Pleikkaria. Eilen huomasin ystävän kanssa puhelimessa puhuessani käyttäväni luontevasti tästä paikasta sanaa koti. Parina päivänä kävimme "isolla kirkolla" kolmenkymmenen kilometrin päässä ostamassa kaikkea mahdollista tarpeellista ruuasta traktorin akkuun. Olen nauttinut kotona olemisesta, tehnyt hyviä ruokia ja ihmetellyt sitä, miten paljon hidastemposemmaksi elämä on muuttunut. Teimme myös yhtenä päivänä minulle muistilistan, mitä kaikkea täytyy tehdä aina ennen kuin lähtee kotoa. Listassa on tällä hetkellä kahdeksan kohtaa ja Retkun mukaan nopea lähtö kotoa talvella tarkoittaa noin kahta tuntia, jolloin käydään läpi listan jokainen tehtävä.
Toissailtana tein elämäni ensimmäisen porkkanakakun. Kysyin Retkulta edellisenä päivänä toiveita, mitä leipoisin ja vastauksena oli sekunnin sadasosassa porkkanakakku. Se on hänen herkkuaan ja hän sanoi sen olevan "vaimon tulikoe". Eilen aamulla maistoimme kakkua ja Retkun tuomio oli: "Täydellistä. Hyväksytty! Musta tulee lihava ja onnellinen. Mä oon jo onnellinen, joten I might as well be fat."
Tällä hetkellä minä odottelen, että tiskivesi jäähtyy, ja Retku häärii ulkona. Mainitsin edellisessä kirjoituksessani, että teimme pihahommia viikon edestä yhtenä päivänä. Niihin kuului muun muassa vanhan navetan edustan siivous. Siihen oli kerääntynyt hämmentävä määrä roinaa ja rojua ja suoraan sanottuna roskaa. Lajittelimme kasan poltettaviin, kaatopaikalle vietäviin ja säästettäviin. Poltettavat rojut ovat odotelleet sopivaa päivää, jolloin ne voisi laittaa palamaan. Retku lähti jokin aika sitten ulos ja kertoi laittavansa traktoriin uuden akun kiinni ja käyttävänsä kesädieselit koneesta pois. Sen jälkeen hän sytyttäisi roskakasan bensalla palamaan. Olen tottunut luottamaan siihen, että Retkulla on aina jokaisessa toimessaan mukana triplasti varovaisuutta ja hyvä suunnitelma kaiken mahdollisen pieleen menevän varalta. Siksi yllätyin ja kai vähän säikähdinkin kun Retku paahtoi hetki sitten ovesta sisään ja kävimme seuraavanlaisen keskustelun:
Retku: "Mä tein juutuubit!!"
Minä: "Siis mitä teit?"
R: "No kyllähän mä tiesin, että tuossa pitää olla tosi varovainen ja olinkin, enkä mennyt pää edellä sytyttämään niitä."
M: "Siis mitä??"
R: "No tuu kattomaan mun ripsiä ja kulmakarvoja! Onneksi oli silmälasit!"
Tässä vaiheessa minä pomppasin ylös ja menin eteiseen, jossa seisoi Retku hieman lyhyemmillä ripsillä ja reunoiltaan kulotetuilla kulmakarvoilla varustettuna.
M: "MITÄ tapahtui??"
R: "No laitoin varmaan kaks desiä bensaa ja heitin tulitikun perään. Se vähän leimahti..."
Minä olin sanaton, mitä jos jotain olisi tapahtunut ja minä täällä vain nökötän sisällä? En olisi pitkään aikaan osannut ihmetellä, missä Retku viipyy, hän kun voi haahuilla ulkona monta tuntia ja ihmetellä maailman menoa.
R: "Tämän takia täällä pitää olla erityisen varovainen kaikessa, mitä tekee. Avun saaminen paikalle ja sairaalaan pääsy kestää hälytysajossakin tunnin verran."
Menin Retkun mukana ulos ihmettelemään toista sytytysyritystä ja siinä liekkejä katsellessamme Retku hymyili ilkikurisen näköisenä ja totesi:
R: "Luonto suorittaa valintaa. Joka päivä on valintakokeet ja tänään mä pääsin rimaa hipoen läpi."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti