Koko viime viikonlopun pakkasin apinan raivolla pientä yksiötäni laatikoihin ja jätesäkkeihin ja tein samalla myös raskaan työviikonlopun. Olin todella väsynyt kun heräsin sunnuntaina ja join kahvia kaksin käsin, että jaksaisin vielä tyhjentää keittiön ja kylpyhuoneen kaapit. Hain marketista lisää pahvilaatikkoja ja siellä ollessani muistin, että kello oli viisi iltapäivällä enkä ollut syönyt kuin kaksi keksiä. Eipä ihme, että väsytti! Kun pääsin kotiin, Retku soitti ja kyseli, miten pakkaaminen sujuu ja minä rupesin itkemään! Jep, näin hyvin sujuu pakkaaminen, kiitos kysymästä kulta. Nähdään aamulla!
Maanantaiaamu koitti sitten jännityksestä johtuen huonosti nukutun yön jälkeen. Vein vielä viimeisiä tavaroita roskiin ja joitakin pakkasin laatikoihin. Retku saapui ja pakkasimme hänen autonsa täyteen ja lähdimme matkaan. Retku halusi käydä isojen poikien lelukaupassa ja tankkaamassa, ja minä hakemassa sen haaveilemani viinitonkan. Kun asiat oli hoidettu, lähdimme huoltoasemalta, mutta Retku pysäytti auton ja kääntyi katsomaan minua kysyen: "Noh, mennäänkö kotiin?" Hymy levisi molemmilla korvasta korvaan kun vastasin: "Mennään."
Matkalla olin niin väsynyt, että en saanut montaakaan järkevää lausetta suustani ja kuuntelin vain puolella korvalla Retkun juttelua. Yritin selittää puolinaista käytöstäni sanomalla, että korvien välissä ei nyt liiku mitään, mutta suustani tuli tilannetta hyvin kuvaava lause: "Mulla on nyt aivojen väli ihan offline-tilassa." No, tulipa selväksi, että aivotoimintaa ei oikein ole...
Pääsimme punaisen tuvan pihaan, kannoimme tavarani sisään ja päätin aloittaa heti niiden purkamisen, sillä tiesin, että jos istun hetkeksi, en saa itseäni enää liikkeelle. Vajaan kolmen tunnin kuluttua sain huikata Retkulle: "Sulla on nyt emäntä asettunut taloksi, kaikki tavarat on purettu ja laitettu paikoilleen!" Retku toi minulle lasin viiniä, kilistimme laseja ja Retku taisi siinä sanoa: "Tervetuloa maalle!"
Lopun päivää pyörin ympyrää, tein vähän ruokaa, pyörin taas ympyrää ja ihmettelin. Mitäs nyt tehdään? Mitä kotona yleensä tehdään? Ai nytkö mä vaan istun tähän sohvalle ja luen vaikka kirjaa? Oho. Illalla lämmitimme saunan ja yritimme katsoa elokuvaa, mutta kumpikin pilkki sohvalla, joten menimme nukkumaan, sillä seuraavalle päivälle olisi ohjelmassa pihahommia.
Tiistaiaamuna katsoimme edellisen illan elokuvan loppuun (sotaleffa, jota katsoessani itkin viitisen kertaa ja ilmoitin Retkulle, että en katso kyseistä elokuvaa enää koskaan...), puimme lämpimästi ja menimme koleaan syyssäähän aloittamaan pihahommia. Tarkoituksena oli tehdä konesuojaan tilaa kolmelle lautapinolle, jotta saisimme ne talvelta suojaan katoksen alle. Lopulta teimmekin kokonaiselle viikolle kaavaillut hommat valmiiksi! Vuorotellen jompikumpi oli jo valmis menemään sisälle ja jatkamaan "sitten joskus" ja toinen tsemppasi, että "No tehdään tämä vielä niin onpahan sitten tehtynä!" Illalla vähän ennen pimeää kömmimme takaisin sisälle, söimme hyvin ja lämmitimme saunan. Totesimme, että eipähän tarvitse koskaan miettiä, että olisi liian vähän aikaa parisuhteelle, sillä yksinään tuollaisia hommia ei edes jaksaisi tehdä vaan siihen tarvitaan kaksi, että homma hoituu kohtuullisessa ajassa.
Päivän aikana Retkun työkaveri kävi lapsiensa kanssa kahvilla ja lapsille jutellessaan Retku sanoi: "Meillä olis täällä jätskiä!" Vatsanpohjassani lehahti perhosparvi lentoon. Meillä! Muistan saman tunteen seurustelumme alkuajoilta, kun Retku kysyi ruokakaupassa: "Onko meillä maitoa?" Niin arkinen lause tuntui aivan uskomattoman hienolta. Mietin silloin, että kuulikohan kaikki, TUO mies kysyi multa, että onko meillä maitoa! Kuulitteko?!!
Tämän viikon lauantaina vanhempani tulevat hakemaan pienen kuorman tavaroitani, jotka menevät heille säilytykseen. Sunnuntaina luovutan vuokrayksiöni avaimet ja sen jälkeen olen virallisesti punaisen tuvan asukas. Jännittävää!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti